Julkaistu Minä olen lehdessä 19.10.2018


Vittu, ruma sana vailla mitään häpyä. Vaiko aivan päinvastoin? Naisen genitaaleja tarkoittava sana vittu on alun perinkin ollut voimasana, tarkoittaen sukukypsän naisen sukuelimiä ja niiden voimaa.

Häpy on pyhä-sanan antiteesi. Kun jollakin ei ole häpyä, hän ei pidä mitään pyhänä. Pyhän ja hävyn vastakkaisuus ja yhteneväisyys liittynevät kokemukseen syntymän ja kuoleman rajapinnoista, molemmat kohoavat arjen yläpuolelle liittyen vahvasti mystiikan puolelle. Pyhän, hävyn, vihan ja häpeän kanssa myös vittu liittyy alkuperältään samaan kantagermaaniseen sanastoon. Henkisessä kansanperinteessämme vittuun liittyvä folklore on aivan oma ainutlaatuinen osa-alueensa. Vittu ei ole tarkoittanut pelkästään vaginaa, joten käytän tässä artikkelissa pääosin termiä häpy.

”Kukkaseksi kutsutahan, mansikaksi mainitahan” - Nautinnon lähde

Suomalaisessa arkaaisessa ja agraarisessa kansanperinteessä naisen genitaaleista on huomattavasti enemmän runoja kuin miesten, vaikka myös falliset kuvaukset ovat vahvoja. Toki osa kalevalamittaisista runoista ja myöhemmistäkin sananlaskuista liittyy miesten seksuaalifantasioihin, ja naisen ruumiista lähtevän hyvän olon ja ilon kaipuuseen. Ne olivat oman aikansa pornoa. Jo noissa runoelmissa kuvattiin naisen sukupuolielinten piileviä voimia ja häpy oli vahvasti elollistettu. Vittua kuvattiin haluttavaksi ja samaan aikaan vahvaksi ja pelottavaksi. Runoista kuvastuu niin vitusta tuleva lohtu (kohtu ja lohtu sanoina muistuttavat toisiaan myös suomen kielessä) kuin naisen pelkokin. Erityisesti suomalais-karjalaisessa perinteessä aihe toistuu laajasti ja häpeilemättömästi.

”Vitusta väki, pellosta leipä. ” - Siunaava ja kiroava energia

Vitun voima ilmenee laaja-alaisimmillaan loitsurunoissa. Vitulla on ollut kyky niin siunata kuin kirotakin. Maanviljelyksen ja hedelmällisyyden jumala onkin ollut kaikissa kulttuureissa naispuolinen. Vitun voima on liittynyt meidänkin perinteessämme juuri hedelmällisyyteen. Se oli agraariyhteiskunnassa keskeinen intressi. Vilja-, karja-, ja lapsionni olivat välttämättömiä elämän jatkumiselle. Onnen ylläpidossa keskeinen tekijä oli juuri naisen väki.

Väki tarkoittaa elävän olion omaa voimaa. Kaikilla olioilla uskottiin olevan omaa voimalatausta, aivan kuten nykyään tiedetään, että kaikki on energiaa. Kun voimaa on paljon, on se väkevä. Sana väkevä sisältää edelleen vahvan voiman ja energian. Sanat vähäväkinen (heikko energialtaan) ja väkisin (voimalla puskien) tulevat näin myös ymmärrettäviksi.

Vitun voima-ajattelulle on monta luontevaa perustaa. Yksi on kaltaisuusajattelu. Naisen silmä ja suu vastaavat hänen alempaa ”silmäänsä” ja ”suutansa”. (Eli niin ylhäällä kuin alhaallakin.) Myös katseella ja puheella voidaan koskettaa ja siirtää voimaa oliosta toiseen, myös tahattomasti. Naisen voiman välittymiseksi riitti hävyn paljastaminen ja näkeminen. Väki aktivoitui niissä tilanteissa ja voitiin siirtää kohteeseensa. Se tapahtui myös pelkästään harppaamalla jonkin, kuten kynnyksen tai eläimen yli. Tästä käytettiin nimeä harakoiminen. Vaikutusta voitiin tehostaa siten, että nainen kosketti alapäätään ja pyyhkäisi kätensä suojeltavaan kohteeseen. Myöhemmin voitiin tehdä myös ristinmerkki. Karjalassahan kristinusko integroitui kansanuskoon sujuvasti. Naisen eritteiden käyttö riiteissä on ollut yleiseurooppalainen tapa. Lehmien suojaaminen oli yhtä tärkeää kuin pikkulasten, joten nainen saattoi lypsää alaruumis paljaana. Harakoimalla voitiin saada aikaan myös vitun vihat, eli kirota kohteensa tai estää vaikka villieläimiä tulemasta karjan kimppuun. ”Akan haarain alitse” saatettiin lähteä myös karhunpyytiin. (Akka on karjalaksi vaimoa tarkoittava sana.)

Harva taitaa nykyään enää tietää, mistä tulee sanonta ”tuhannen pillun päreet”. Aikana, jolloin bakteereista ei tiedetty vielä mitään, käyttivät naiset saunassa puisia päreitä, eli vitukkeita peflettinä. Sillä oli kahtalainen merkitys. Se suojasi alapäätä ja samalla se esti kiroavan väen tarttumista saunan lauteisiin ja sitä myötä muihin saunojiin. Sauna oli luonnollisesti paikka, jossa väkeä pystyi siirtymään ihmisestä toiseen.

Koska esimerkiksi kuppaa esiintyi yleisesti, tajuttiin että tätäkin pahan voimaa voidaan estää välittymästä suojautumalla pärealusilla. Puisia vitukkeita käytetiin vielä ainakin 1800-luvun lopussa, ennen laudeliinojen keksimistä. Jos metsässä näki paksun ja pitkän männyn, saatettiin todeta että tuosta saisi tuhannen pillunpäreet. Se tarkoitti siis isoa määrää peflettejä, ei suinkaan pientä pirstaloitunutta silppua, mitä sanonnalla ymmärretään nykyään. Saunaan ja alushousuttomuuteen saattaa liittyä sekin seikka, että vitun hajusta ei löydy suomalaisessa kansanperinteessä sanontoja.

Naisen energian vaikutus on luonnollisesti ollut enemmän valloillaan juuri aikana, jolloin ei tunnettu alushousuja. Juhannustulilla naiset ovat energeettisesti puhdistaneet alapäätään hyppäämällä hiipuvan kokon yli, koska tuli polttaa kaiken kielteisen energian pois. Tämän kokon yli hyppäämisperinne on edelleen olemassa karjalaisilla juhannusjuhlilla, vaikka kaikki eivät sen taustaa tunnekaan.

”Kellä vittu, sillä valta.” - Taustalla oleva maailmankuva

Väellä voitiin maagisesti suojata tai vahingoittaa. Tämä liittyy syvemmin osaksi suomalais-karjalaisen kansanuskon maailmankuvaa. Maailma jakautui kolmeen pääkerrostumaan; ihmisten asuttamaan keskiseen sekä yliluonnollisten olentojen yliseen ja aliseen maailmaan. Ylisessä maailmassa asuivat muun muassa ukkosen ja sään jumalat ja sieltä oli laskeutunut muun muassa karhu, metsän jumala. Alisessa tai pohjoisessa asustivat henget ja vainajat. Tästä tulee nimitys pimeä pohjola. Ilmansuunnilla oli olennainen merkitys, samoin peruselementeillä, maalla, ilmalla, vedellä ja tulella.

 

Sukupuolijako koski eläimiä, ihmisiä ja yliluonnollisia olentoja. Kaikilla olioilla oli keskinäisiä voimasuhteita. Se oli maagisen ajattelun perusta. Maailmasta toiseen voitiin siirtyä ja palata vain tiettyjen väylien kautta. Tietyt eläimet ja yliluonnolliset olennot pystyivät tähän siirtymään, keskimaanpäällisistä siihen pystyivät vain shamaanit. Maailmojen välisiin väyliin kuului erikoisia luonnonmuodostelmia, kuten luolia ja lähteitä sekä naisen häpy. Loitsujen mukaan vitun kautta saattoi shamaani mennä tuonpuoleiseen aliseen tai yliseen maailmaan ja palata sieltä. Näin voitiin käydä selvittämässä perimmäisiä totuuksia ja vihojen syntyä.

 

Yliluonnollisen ja tuonpuoleisen kategoriaan liittyi vahvasti siis vainajien Pohjola. Nainen kantoi koko ajan mukanaan tuota voimaa ja oli ruumiinsa kautta automaattisesti kytketty tuonpuoleiseen. Shamanistisen uskomusjärjestelmän mukaan ihminen, jolla on vahva kosketus luontoon, varsinkin eläimiin, liittyy myös yliluonnollisen ja tuonpuoleisen kategoriaan. Metafora-ajatteluun liittyy myös naisen hävyn eläimellinen ulkonäkö. Seuraava pätkä vitunsyntyloitsusta on kerätty Maaningalta vuonna 1935.

”Siihen pani susi suumalonsa,

karhu kaks kämmentänsä,

repo kielensä repäsi,

keskelle terälihaksi.”

 

Naisen hävyssä yhdistyvät myös tulen ja raudan voima. Moneen syntyloitsuun liittyy vittu, liitettynä sepän pajaan, jossa taotaan valmiiksi jotain tulta käyttäen. Naisen sukupuolielimet ovat jälleen väylä, uuden synnyttämiseen. Onhan sikiäminen ennen biologian tuntemustakin ollut varsinainen ihme. Tässä mennään vahvasti pyhyyden alueelle. Kansanuskossa on ajateltu, että lapsi tulee tähdistä, esimerkiksi ”Otavaisen olkapäiltä” tai vedenalaisesta maailmasta. Nainen oli väylä ”tuonpuolisen” ja ”tämänilmaisen” välillä. Tämä teema näkyy monissa synnytysloitsuissa.

 

 

”Vittu on pahempi kuin viina.” – Naiseuden demonisointi

 

Seksuaalirunoissa useissa kulttuureissa naisen häpy esiintyy analogioiden verkostona. Näiden perustana on käsitys siitä, että naisen kasvot ja pää hiuksineen vastaavat alaruumista. Häpy on rinnastettu siis etenkin suuhun ja silmiin. Tämä ajattelu saattaa osaltaan selittää naisten pään ja silmien peittämistä. Taustalla on alun perin suojaava ajattelu. Suomessakin naimisissa oleva nainen, eli se, jolla vitun väki oli aktiivinen, peitti päänsä. Näin tapahtui sekä ennen, että jälkeen kristinuskon tulon. Lapset ja vanhat naiset olivat tältä osin vaarattomia. Islamilaisen säännön mukaan tyttö peittää huivilla päänsä, kun hänellä alkavat kuukautiset. Islamin usko sai alkunsa beduiinikulttuurissa, jonka kertomusperinteessäkin ilmenee vahva naisen seksuaalisuuden saastainen puoli. Siihen liittyy eläimellisyys ja käsitys siitä, ettei nainen voi tätä voimaa itse hallita. Ajatus on käännetty niin, että naisen voima on myös niin vahva, ettei mieskään voi sitä vastustaa. Klitoriksen poistamisella uskotaan poistettavan naisesta sen miehinen osa. Olisiko tämä vitun väen eliminointia? Näin alun perin ymmärretty pyhyys, voima ja niiden kunnioitus on käännetty naista vastaan. Alun perin vahvat pyhääkin ajattelua sisältäneet uskomukset lähtevät helposti väärään suuntaan ja aiheuttavat haitallisia uskomusjärjestelmiä.

 

Naisen demonisointi tunnetaan myös psykologiassa. Jo antiikin mytologiassa esiintyy viettelevä vaarallinen, naispuolinen demoni. Sama esiintyy kaikissa uskonnoissa ja kulttuureissa antiikista nykypäivään. Naispuolinen demoni on turmiollinen seksuaalisuuden ruumiillistuma, joka viettelee heikkotahtoisen miehen. Demonin hahmossa kaikki naiselliset hyveet, kuten hedelmällisyys ja hoiva muuttuvat vastakohdikseen, pelottaviksi ja vastenmielisiksi. Yksi tulkinta on, että äidillisen hoivan jumalatar nöyryytettynä ja alistettuna muuttuu pahuuden ja tuhon jumalattareksi. Siten myös äidin psyyken aineksia tiivistyy naisdemonin mielikuvaan. Useimmiten demonisoitu nainen on nuori ja seksuaalisesti viehättävä. Hän on seksuaalisesti vaarallinen ja siten uhka miehelle ja tämän elinvoimalle ja jopa hengelle. Tämä demonisointi voi olla hyvin alitajuista ja ilmetä naisen syyllistämisenä ja pelkona naista kohtaan.

 

Kirjoittaja on kulttuuritutkija, joka viihtyi lapsena parhaiten ilman housuja.

 

 

Lähteet:

Anttonen Veikko 1997: Pihlaja, naisen voima ja pyhä locus. Elektroloristi 1/1997. Suomen kansantietouden tutkijain seura ry. Joensuu.  www.elore.fi/arkisto.

 

Apo Satu 1995: Naisen väki. Tutkimuksia suomalaisten kansanomaisesta kulttuurista ja ajattelusta. Hanki ja jää.

 

Myllärniemi Jorma 2017: Miksi mies pelkää naista? Kirjapaja.

 

Paasio Marja (toim) 2004: Pilvihin on piian nännit. Suomen kansan seksiperinnettä.